Taina Niemelä
Kansalaistoiminnan vaikeuttaminen Välimerellä

 

Kuva: Sea-Watch                      

Siirtolaisten toistuvat massakuolemat Välimerellä eivät enää ylitä uutiskynnystä, vaikka eurooppalainen rajavartiointi perustuu yhä vahvemmin EU:n ulkorajan meren käyttämiseen aikamme joukkohautana.

Pyrkiminen veneellä Libyasta Eurooppaa kohti on tilastojen mukaan yhä vaarallisempaa: vuonna 2017 reitillä oli lokakuun alkuun mennessä kuollut jo 2 591 henkilöä. Yksi 43:sta matkaajasta ei selvinnyt hengissä. Vuonna 2016 vastaava luku oli yksi 55:stä.¹ Todelliset tilastot ovat vielä synkempiä, sillä monet katoavat jättäen jälkeensä vain tyhjän kumiveneen. Toisten kuolemaa ei rekisteröidä Euroopassa, koska se tapahtuu Libyan aluevesillä.

Kuolemia ei ole saatu estettyä, vaikka viimeisen parin vuoden ajan etsintä- ja pelastusalueella Libyan aluevesien tuntumassa on operoinut eri kansalaisjärjestöjen (kuten Lääkärit ilman rajoja ja Sea Watch) aluksia, jotka pelastavat matkustavaisia ylilastatuista kumiveneistä tai veden varasta melkein päivittäin. Pelkästään pääsiäisviikonloppuna 2017 pelastettiin 8 300 henkilöä. Järjestöt tekevät työtä suurelta osin vapaaehtoisvoimin ja täysin lahjoitusvaroin.

Järjestöt aloittivat toimintansa siinä tyhjiössä, jonka Italian rannikkovartioston operaation Mare Nostrumin lakkauttaminen vuonna 2014 jätti. Tuolloin EU:n siirtolaispolitiikka otti uuden, pahaenteisen käänteen. EU-valtiot julistivat, etteivät aio osallistua Italian pelastusoperaatioiden kustannuksiin. Samalla ne päättivät pitää omat aluksensa (kuten Euroopan rajavartiovirasto Frontexin laivat) kaukana etsintä- ja pelastusalueelta. Reitiltä hengissä selviämisestä tuli virallisessa retoriikassa ”vetovoimatekijä”. Monet siirtolaisvastaiset poliitikot odottivat
Mare Nostrumin lakkauttamisen myötä uusia massakuolemia, ja ihmisten halukkuuden lähteä riskeeraamaan elämänsä meren ylityksellä odotettiin näin vähenevän. Sen sijaan massakuolemat lisääntyivät keväällä 2015 uudelle ennätystasolle, mutta meren ylitykset eivät vähentyneet lainkaan.

Sairas logiikka ”vetovoimatekijöiden poistamisesta” ei myöskään ota huomioon sitä tosiseikkaa, että yhden reitin sulkeutuessa ihmiset päätyvät pakon edessä yleensä vielä vaarallisemmille reiteille. Näin kävi esimerkiksi niin kutsutun EU-Turkki -pakolaissopimuksen jälkeen: tilastojen mukaan vaarallisemmasta Keski-Välimeren reitistä on tullut pääreitti myös monille idästä päin tuleville, kuten syyrialaisille.

Kuva: Sea-Watch                      

Ei ole selvää, kuinka monta kymmentä tuhatta hukkunutta lisää tämän niin kutsutun vetovoimatekijän poistuminen vielä vaatisi. Logiikka, jossa ihmisiä jätetään hukkumaan tuhansittain, vaikka apua olisi helposti tarjolla, sai uutta tuulta alleen keväällä 2017. Heitteille jättämistä ja kuolemaa EU:n ulkorajoilla on normalisoitu puheissa ja teoissa.

Uusi käänne oli eri tahojen – kuten Frontexin, monien poliitikoiden (perussuomalaisten Jussi Halla-aho Italian entisen sisäministerin Angelino Alfanon vanavedessä) sekä esimerkiksi italialaisen syyttäjän Carmelo Zuccaron – hyökkäys kansalaisjärjestöjen pelastustoimia vastaan. Eurooppalainen media on usein toistellut syytteitä taustoja tutkimatta tai keksinyt niitä lisää. Retoriikka on muuttunut nopeasti: vain noin vuosi sitten Helsingin Sanomat ja Ilta-Sanomat raportoivat neutraalisti tai jopa hiukan suitsuttaen Suomen rajavartioston Merikarhu-aluksen palaamisesta Frontex-komennukselta Välimeren alueen pelastustehtävistä. Komennuksella oli pelastettu satoja siirtolaisia. Ilta-Sanomissa oli jopa otsikkoon lainattu Merikarhulla työskennellyttä rajavartijaa, jonka mukaan ”Ihmisten hätä siellä on todellinen”.

Syytöksiä kansalaisjärjestöjen etsintä- ja pelastustoimintaa vastaan on monenlaisia, mutta eniten niissä on toisteltu eri muunnelmina Frontexin johtajan Fabrice Leggerin lausahdusta, jonka mukaan järjestöt toimivat tahattomasti yhteistyössä Libyan salakuljettajien kanssa. Lisäksi on toisteltu syyttäjä Zuccaron heittoa huhtikuulta 2017, että merellä toimivat järjestöt tekevät Libyan salakuljettajien kanssa aktiivisesti yhteistyötä. Zuccaro väitti, että järjestöt kommunikoivat salakuljettajien kanssa radioilla ja valomerkein ja että ne hyötyvät toiminnasta taloudellisesti.

Mitään todistusaineistoa syytösten tueksi Leggerillä ja Zuccarolla ei ollut esittää. Osa järjestöistä vastasikin uhkaamalla viedä loanheittäjät Italiassa oikeuteen, mikäli he eivät esitä konkreettisia todisteita väitteidensä tueksi. Järjestöjen talous on läpinäkyvää, ja radiokommunikointi sekä alusten koordinaatit merellä ovat julkisia niin muille laivoille ja Italian meripelastuskeskukselle kuin toimia pelastusaluksilla tarkkaileville toimittajillekin.

Konkretialla ei silti ole ollut väliä. Aiheesta julkaistiin kesällä 2017 tutkimuksia (Migreurope, Goldsmith College², Oxfordin yliopisto³), jotka osoittavat väitteiden perättömyyden. Niiden seurauksena esimerkiksi Frontex joutui selittelemään ja perumaan sanomisiaan. Tästä huolimatta monien eurooppalaisten poliitikkojen puheissa ja mediassa on tullut jo tavaksi, että siirtolaisen pelastaminen esitetään epäilyttävänä tai rikollisena.

Tämä on osa laajempaa kampanjaa siirtolaisten auttamisen ja solidaarisuustoiminnan kriminalisoimiseksi tai delegitimoimiseksi ja siten sen vaikeuttamiseksi ympäri Eurooppaa. Esimerkkejä vastaavasta ovat muun muassa paperittomille suunnatun ruoanjakelun kriminalisointiyritykset Ranskan Calaisissa sekä Tanskassa autokuskeille annetut rangaistukset laittoman rajanylityksen fasilitoinnista⁴.

Todellisuudessa kansalaisjärjestöt tekevät Välimerellä työtä, joka kuuluisi Frontexille tai muille EU-maiden instituutioille. Kaiken lisäksi kansainvälisessä merenkulkulaissakin on määrätty merenkulkijoille velvollisuus auttaa veden varassa olevia.

Kuva: Sea-Watch                     

Keskustelun keskittyminen keksittyihin kansalaisjärjestöjen rikollisiin toimiin on yritys vaikeuttaa niiden toimintaa painostamalla yksittäisiä aktivisteja, aiheuttamalla rahoitusvaikeuksia järjestöille ja lietsomalla äärioikeistolaisia ryhmiä niitä vastaan (näin kävi kesällä 2017 Italiassa, kun ranskalaisen äärioikeistolaisen ryhmän vuokraama laiva yritti estää pelastuslaivojen toimintaa).

Se on myös harhautusta huomion viemiseksi pois EU:n viimeaikaisesta, hyvin kyseenalaisesta yhteistyöstä Libyan kanssa: EU yrittää taas ulkoistaa rajavalvontaansa kolmanteen maahan. Tämä siitäkin huolimatta, että Libya on hajonnut valtio ilman virallista hallintoa ja siirtolaisten olot siellä ovat surullisenkuuluisia⁵. EU:n yhteistyö Libyan kanssa on jo johtanut laittomiin käännytyksiin (englanniksi push-backs) kansainvälisillä vesillä. Myös Libyan rannikkovartioiston väkivalta ja häirintä siirtolaisten aluksia ja pelastuslaivoja kohtaan on lisääntynyt. Kaiken lisäksi epäillään vahvasti, että juuri Libyan merivartiosto, jota EU on kouluttanut ja rahoittanut laittoman maahantulon estämiseksi, toimii osittain Libyan salakuljettajien kanssa läheisessä yhteistyössä⁶.

Loanheitto estää myös keskustelua pääasioista: miksi ihmiset joutuvat lähtemään kotimaistaan ja miten pakenemisesta tai pääsystä hakemaan turvapaikkaa voisi tehdä turvallisempaa.

EU:n viralliset toimet siirtolaisuuden ”torjumisessa” näyttävät keskittyvän sopimuksiin sellaisten maiden kanssa, jotka ovat tunnettuja ihmisoikeusrikkomuksistaan – kuten Turkin ja EU:n välinen pakolaissopimus keväällä 2016, keskellä Erdoganin nousua diktaattoriksi tai nyt sopimus Libyan kanssa, jossa rehottaa siirtolaisiin kohdistuva orjakauppa. Lisäksi EU yrittää tuhota salakuljetusringit. Salakuljetusrinkien tuhoamisen tehosta ei ole näyttöä, vaan se yleensä johtaa vain matkustustapojen käymiseen yhä vaarallisemmiksi⁷.

Lopulta heitteillejättölogiikan viljelyssä ei ole kysymys pelkästään siirtolaisuudesta. Siinä ei ole kyse myöskään vain siitä, miten loanheitto tai kriminalisointikampanja vaikuttavat siirtolaisten mahdollisuuksiin selvitä hengissä ja etsiä elämän edellytyksiä. Ihmisten heitteille jättämisen ja rajakuolemien normalisointi puheissa ja teoissa huolestuttaa varmasti niitäkin, joita asia ei henkilökohtaisesti kosketa.


[1] Lähde: IOM, Missing Migrants Project
https://missingmigrants.iom.int

[2] https://blamingtherescuers.org/report

[3] https://www.law.ox.ac.uk/research-subject-groups/centre-criminology/centreborder-criminologies/blog/2017/03/border-deaths

[4] Lähde: The Guardian 2016. https://www.theguardian.com/world/2016/dec/20/prosecuted-helpingsyrian-refugees-denmark-people-smuggling

[5] Lähde UNHCR.

[6] Lähde: TRT Media, 2017.
https://www.trtworld.com/magazine/libya-human-trafficking-mafia-in-zawiya-301505

[7] Lähde Frontex.