29.8.2019

Jäsenkirje 2019 Hyvä jäsenemme ja lahjoittajamme!

Kiitos tuestasi hankalassa asemassa oleville siirtolaisille ja toiminnallemme osoittamastasi luottamuksesta.

Viime vuonna jaetut avustukset.

Kuluvana vuonna neuvonnan ja taloudellisten avustusten tarve on ollut suuri. Jo vuonna 2018 avustuksia jaettiin yhteensä noin 10 500 euroa eli noin 4000 euroa enemmän kuin edellisenä vuonna. Sama suuntaus on jatkunut vuonna 2019. Turvapaikanhakijoiden ja vähävaraisten siirtolaisten perheenyhdistämiskulut, oleskelulupamaksut, asianajokulut ja matkakulut muodostavat suurimmat avustuskohteet. Kaikille avointa ja maksutonta neuvontaa on edellisten vuosien tavoin annettu Helsingissä Coffee without Bordersin yhteydessä ja Tampereella, jossa avattiin keväällä vastaanotto kasvavan avuntarpeen vuoksi. Valtakunnalliseen neuvontapuhelimeen sekä sähköpostiin on myös tullut yhä enemmän yhteydenottoja.

Emme voi tukea siirtolaisia ja heidän kamppailujaan ilman jäsenmaksuja ja lahjoituksia. Ne muodostavat valtaosan tuloistamme, eikä taloudellisten avustusten jakaminen ole mahdollista ilman näitä tuloja. Siksi pyydämme, että jatkat Vapaa liikkuvuus -verkoston lahjoittajana tai tukiyhdistyksemme Oikeudet ilman rajoja ry:n kannatusjäsenenä! Erityisesti toivomme kuukausilahjoituksia, sillä ne mahdollistavat siirtolaisten tukemisen tasapuolisesti ja toiminnan suunnittelun pitkäjänteisesti. Jokainen jäsenmaksu ja pienimmätkin lahjoitukset ovat silti suureksi avuksi – voit valita vapaasti itsellesi sopivimman tavan tukea siirtolaisia. Suuri kiitos kaikille vuoden 2019 jäsenmaksunsa jo maksaneille!

Vuonna 2019 neuvontatyön tukemiseksi Tampereella järjestettiin Kansan Sivistysrahaston tuella koulutussarja, jossa koulutettiin vapaaehtoisia toimimaan tukena turvapaikkaprosessissa ja oleskelun laillistamisessa. Koulutusten myötä kertynyttä tietoa lakimuutoksista ja parhaista toimintamalleista aiotaan jakaa eteenpäin sekä turvapaikanhakijoille itselleen että heidän tukijoilleen oppaan ja verkkosarjakuvan avulla, joille haetaan paraikaa lisärahoitusta.

STOP DEPORTATIONS TO AFGHANISTAN – Ei pakkopalautuksia Afganistaniin! Stop Deportations -verkoston mielenilmaus 9.8.2019 Helsingissä.

Neuvonta- ja avustustyön ohella verkosto on jatkanut vuonna 2019 myös muuta toimintaansa. Verkosto on ollut aktiivisesti mukana pakkopalautusten vastaisessa toiminnassa yhteistyössä muiden tahojen kanssa. Helsingissä otimme kantaa keväällä Helsingin poliisin joidenkin virkamiesten rasistiseen ja epäasialliseen toimintatapaan turvapaikanhakijoita kohtaan. Coffee without Borders tarjoaa aiempien vuosien tavoin viikoittain tilan kohtaamisille, keskusteluille ja toiminnan suunnittelulle Helsingissä. Tampereella ei ole säännöllistä kahvilatoimintaa, mutta helmikuussa pidettiin Signal-lehden kolmannen numeron julkaisutilaisuuden yhteydessä keskustelu- ja runotapahtuma, ja toukokuussa Coffee without Borders jalkautui päiväksi Hervannan Naapurijurttaan. Vastaavia tapahtumia jatketaan Tampereella syksyllä. Lisäksi Signal – kirjoituksia liikkumisen vapaudesta -lehden neljättä numeroa on työstetty vuoden mittaan, ja se on menossa painoon syksyn aikana. Lehteen on tulossa muun muassa sarjakuva turvapaikkapuhuttelusta, joka on ensimmäinen kertomus suunnitteilla olevaan oleskelun laillistamisen ongelmia Suomessa käsittelevään sarjakuvateokseen.  Pyynnöstä postitamme uunituoreen Signal-lehden jäsenille (laita viestiä [email protected])!

Voit tukea toimintaamme jäsenmaksulla, kertalahjoituksella tai kuukausilahjoituksella:

KANNATUSJÄSENYYS

  • 1 vuosi 50€, vähävaraisilta 20€
  • 3 vuotta 100€, 5 vuotta 200€, ainaisjäsenyys 500€
  • Tilinumero: Aktia FI03 4055 0010 7993 16
  • Viitenumero: 33035
  • Viestikenttä: Nimi, osoite ja sähköposti (voit lähettää nämä myös sähköpostitse, jos verkkopankkisi ei salli sekä viitenumeron että viestin antamista: [email protected]

KERTALAHJOITUS / KUUKAUSILAHJOITUS

Voit lahjoittaa minkä tahansa summan – kaikki lahjoitukset ovat avuksi. Erityisesti toivomme kuukausilahjoituksia, sillä ne helpottavat toiminnan pitkäjänteistä suunnittelua. Voit valita myös kuukausilahjoituksen summan vapaasti ja ohjelmoida kuukausittaisen maksun verkkopankkiisi.

  • Viitenumero: 33019
  • Tilinumero: Aktia FI03 4055 0010 7993 16

LAHJOITUKSET PERHEENYHDISTÄMISTEN TUKEMISEEN

Perheenyhdistämisen byrokratia ja matkat maksavat paljon, ja jokainen perhe vastaa kuluista itse. Kriisialueilta pakenevien, kotinsa menettäneiden ihmisten on usein vaikea löytää tarvittavat varat perheenyhdistämiseen. Lahjoittamalla tällä viitteellä voit tukea siirtolaisia perheenyhdistämisen kuluissa.

  • Viitenumero: 33129
  • Tilinumero: Aktia FI03 4055 0010 7993 16
Sirocco Beat by Salome Tuomaala, Signal nro 3:n julkistustilaisuudessa Tampereella 17.2.