20.1.2019

Kannanotto21 IHMISOIKEUSJÄRJESTÖN ALLEKIRJOITTAMA ESSEE: SEKSUAALIRIKOKSET JA POLIITTISTEN PISTEIDEN KERÄILY

Kaikki seksuaalinen hyväksikäyttö on väärin ja tuomittavaa – tekijästä riippumatta. Seksuaalisen hyväksikäytön ja väkivallan uhriksi joutuu ympäri maailmaa joka päivä tuhansia lapsia, tyttöjä ja poikia, naisia, miehiä ja muunsukupuolisia. Seksuaalinen hyväksikäyttö aiheuttaa valtavasti kärsimystä globaalisti. Siksi aiheesta Suomessa virinnyt julkinen keskustelu on erittäin tärkeä. Samaan aikaan on valitettavaa, että keskustelu on ollut hyvin yksiulotteista ja leimaavaa. Keskustelussa väkivaltaa kokeneiden äänet ovat jääneet huomiotta, eikä hyväksikäytön arkipäiväistä ja rakenteellista luonnetta ole käsitelty riittävästi. Haluamme kirjoituksellamme osoittaa tukemme kaikille seksuaalisen hyväksikäytön ja väkivallan uhreille ja kannustaa kaikkia vastuulliseen ja väkivallan kokemuksia kunnioittavaan keskusteluun.

Hyväksikäyttö ei ole uusi ilmiö. Lapsiin kohdistuva henkinen ja fyysinen väkivalta ja heidän kehojensa seksualisointi on ollut aina osa suomalaista yhteiskuntaa, paljon ennen internetiä ja kansalaisuudesta riippumatta. Alamme myös aiempaa paremmin tunnistaa, ettei seksuaalinen väkivalta kohdistu vain naisoletettuihin ja kuinka erilaiset häirinnät muodot kasautuvat esimerkiksi LHBTIQ-ihmisille. Seksuaalisesta hyväksikäytöstä ja väkivallasta ei edelleenkään puhuta tarpeeksi – ei perheissä, yhteisöissä tai yhteiskunnassa.

Suomessa tapahtuu vuosittain lähes tuhat raiskausta ja suunnilleen saman verran lapsen seksuaalisia hyväksikäyttötapauksia – ja tässä luvussa mukana ovat vain tapaukset, jotka ilmoitetaan poliisille. Tiettyjen kansallisuuksien korostuminen tilastoissa on tosiasia, mutta väkivaltatilastojen selittäminen kulttuurilla patologisoi yksilön kulttuurinsa vankina toimivaksi jäseneksi ja esittää sen jäsenet automaattisena turvallisuusuhkana ja potentiaalisena raiskaajana. Seksuaalisen hyväksikäytön ja väkivallan kytkeminen ainoastaan maahanmuuttoon ja turvapaikanhakijoihin estää käsittelemästä sitä, että nämä ilmiöt ovat rakenteellisia yhteiskuntamme osia. Suomi on tunnetusti kärkipaikoilla myös sukupuolittuneen väkivallan EU-laajuisissa tilastoissa.

Yhteiskunnan syvärakenteet eivät ole muuttuneet, vaikka vaikenemisen kulttuuria on viime aikoina ryhdytty aktiivisesti murtamaan. #metoo on ollut väylä tehdä näkyväksi sitä, kuinka moni on kokenut lähentelyä ja pahimmillaan törkeää seksuaalista väkivaltaa. Hyväksikäyttöä vastaan olisi voitu ottaa vakavasti ja äänekkäästi kantaa juuri #metoo-kampanjan yhteydessä. Vaatimukset raiskaustuomioiden koventamisesta, tuki- ja turvapalvelujen lisäämisestä ja lainsäädännön muuttamisesta uhria suojaavaksi ovat kuitenkin kaikuneet kuuroille korville vuosikymmeniä.

Tämänhetkisen keskustelun pinnallisuus ja sen muukalaisvihamielinen pohjavire eivät jää epäselväksi kenellekään, joka on kuluneina vuosina tai vuosikymmeninä pohtinut sitä, miksi seksuaaliseen väkivaltaan ei tässä yhteiskunnassa suhtauduta vakavasti. On oireellista, että jo pitkään vaaditun seksuaalirikoslainsäädännön uudistamisen käynnistämiseksi tarvittiin rasistissävytteinen spektaakkeli, jossa hyväksikäyttäjäksi on nimetty ja mielletty ulkopuolinen.

Hyväksikäytetyillä ja haavoittuvassa asemassa olevilla ei edelleenkään ole ääntä tässä keskustelussa. Heidän puolestaan puhuvat nyt poliittisia irtopisteitä hakevat tahot, joita sukupuolten tasa-arvon edistäminen, seksuaalinen väkivalta ja sitä ylläpitävien rakenteiden purkaminen ei muissa yhteyksissä kiinnosta. Nämä tahot ovat myös torpanneet niitä toimenpideyrityksiä, joilla on pyritty edistämään koulutus- ja työllistymispolkuja ja mielenterveyspalveluiden saatavuutta, eli rakentaa maahanmuuttaneiden edellytyksiä olla osa tätä yhteiskuntaa.

Kollektiivisen hysterian lietsomisesta ovat vastuussa poliitikot läpi poliittisen kentän, samoin kuin media, joka on levittänyt osin sensaatiohakuisesti rakennettuja uutisia ilman riittävää taustoitusta. Seksuaalisen väkivallan ja hyväksikäytön nouseminen valtakunnan puheenaiheeksi voi kuitenkin myös versoa hyvää. Oikeusministeri on vihdoin käynnistämässä seksuaalirikoslainsäädännön kokonaisuudistuksen, jonka keskeisiä elementtejä ovat kauan vaadittu suostumusperiaate sekä alle 16-vuotiaiden seksuaalisten hyväksikäyttöjen katsominen raiskauksiksi.

Emme voi kuitenkaan tuudittautua illuusioon siitä, että kysymykset tasa-arvosta ja oikeudesta koskemattomuuteen otettaisiin nyt vakavasti. Jos näihin asioihin reagoidaan ainoastaan maahanmuutosta käytävän keskustelun yhteydessä, tulee aihe painumaan maan alle jälleen, kun tekijät ovat valkoisia suomalaisia. Meidän on pidettävä huoli siitä, että sukupuolittuneen väkivallan kitkemiseksi tehdään konkreettisia toimia. Istanbulin sopimuksen täysimääräinen toteuttaminen ja sille riittävien resurssien jakaminen olisi ensimmäinen askel. Emme voi enää antaa erinäisten poliittisten tahojen kaapata keskustelua naisten asemasta. Silloin se nousee pinnalle vain, kun väkivaltaa kokeneiden kärsimykset hyödyttävät rasistista nationalistista agendaa.

Allekirjoittajat
Anti-Racism Media Activist Alliance (ARMA)
ARF (Anti-Racist Forum)
Critical Race Studies Network Finland
Fem-R (Feministinen ja antirasistinen kansalaisjärjestö)
ETMU ry (Etnisten suhteiden ja kansainvälisen muuttoliikkeen tutkimuksen seura)
Heseta ry
Kotimajoitusverkosto
Liikkukaa – Sports For All
Miehet ry
Monika-Naiset liitto ry
Rasisminvastainen tutkijaverkosto Raster
SahWira Africa international ry
Seta ry
Siitä viis – tutkijakollektiivi
Sopu ja Bahar -työ / Loisto setlementti ry
Sukupuolentutkimuksen seura
Suostumus2018
Trasek ry
Tutu ry (turvapaikanhakijoiden tuki ry)
Vapaa Liikkuvuus verkosto
We see you ry