09.11.2018

Jäsenkirje Hyvä jäsenemme ja lahjoittajamme!

Kiitos toiminnallemme osoittamastasi luottamuksesta ja tuesta.

Lahjoitukset ja jäsenmaksut muodostavat pääosan tuloistamme, emmekä voisi tukea siirtolaisia ja heidän kamppailujaan ilman niitä. Siksi toivomme, että haluat jatkaa Vapaa liikkuvuus -verkoston lahjoittajana tai tukiyhdistyksemme Oikeudet ilman rajoja ry:n kannatusjäsenenä!

Vuonna 2018 verkosto on jatkanut kaikille ulkomaalaisille avoimen ja maksuttoman neuvonnan antamista Helsingissä ja Tampereella, minkä lisäksi neuvontaa annetaan valtakunnallisesti puhelimitse ja sähköpostilla. Neuvonnan tarve on ollut suuri, ja tapaukset ovat olleet monimutkaisia ja vaatineet usein pitkää seurantaa. Neuvonnan lisäksi hankalaan asemaan joutuneita siirtolaisia on tänäkin vuonna tuettu avustamalla taloudellisesti esimerkiksi lupamaksuissa, matkakuluissa ja elinkustannuksissa.

Toinen tärkeä toiminnan muoto on yhteisten tilojen luominen ja keskinäisten verkostojen kutominen siirtolaisten ja muiden toimijoiden kanssa. Helsingissä on pyöritetty myös vuonna 2018 viikoittaista Coffee without Borders -kahvilaa, ja sen toimintaa on tarkoitus kehittää tulevan talven aikana. Tampereella kahvilatoiminta lopetettiin syksyllä 2017, mutta sen sijaan järjestettiin Music without Borders -tapahtuma tämän vuoden toukokuussa, ja toista suunnitellaan syksylle.

Vuonna 2018 on jatkettu myös kampanjointia, erityisesti käännytysten estämiseksi. Tampereella verkosto on osallistunut aktiivisesti Free Behdad -kampanjaan järjestämällä mielenosoituksia ja tukemalla ”Behdadin” käännytyksen täytäntöönpanokiellon hakemisessa, missä myös onnistuttiin. Helsingissä on puolestaan vastustettu käännytyksiä Afganistaniin esimerkiksi järjestämällä Vaiettu Afganistan -keskustelutilaisuus. Puhujana oli mm. Abdul Ghafoor AMASO-järjestöstä, joka tukee Kabuliin käännytettyjä turvapaikanhakijoita.

Tärkeä viestinnän ja vaikuttamisen kanava on verkoston oma Signal – kirjoituksia liikkumisen vapaudesta. Lehden kolmas numero ilmestyi syyskuussa, ja sen voi hakea Coffee without Bordersista (keskiviikkoisin 18–20 osoitteessa Pengerkatu 6). Pyynnöstä postitamme sen jäsenille! Signal nro 4:n suunnittelu on aloitettu uuden toimituskunnan voimin. Uutta numeroa päivitetään parhaillaan verkkosivuille.

Voit tukea toimintaamme jäsenmaksulla, kertalahjoituksella tai kuukausilahjoituksella:

KANNATUSJÄSENMAKSU
1 vuosi 50€, vähävaraisilta 20€
3 vuotta 100€, 5 vuotta 200€, ainaisjäsenyys 500€
Viitenumero: 33035
Viestikenttä: Nimi, osoite ja sähköposti. Voit lähettää yhteystietosi sähköpostitse, mikäli verkkopankkisi ei salli sekä viitettä että viestiä.

KERTALAHJOITUS / KUUKAUSILAHJOITUS
Voit lahjoittaa minkä tahansa summan – kaikki lahjoitukset ovat avuksi. Erityisesti toivomme kuukausilahjoituksia, sillä ne helpottavat toiminnan pitkäjänteistä suunnittelua. Voit valita myös kuukausilahjoituksen summan vapaasti.
Viitenumero: 33019

Tilinumero: Aktia FI03 4055 0010 7993 16

 

Käännytyksen vastainen mielenosoitus Tampereen Hämeenkadulla