Ibrahim Niazi
Tarina

Olen sotamaasta. Minä synnyin ja minut kasvatettiin lentokoneiden äänin. Äitini ei saattanut
kuulla ääntelyäni edes itkiessäni. Minulle opetettiin suvaitsevaisuutta pommien ja tulituksen
jylyllä. Kasvaessani mujahedeenit, venäläiset, iranilaiset ja pakistanilaiset pelasivat
kohtalostani. Kaltaiseni lapset menettivät ruumiinjäseniään ja joutuivat ulkomaisten
mujahedeenien hallinnon pelinappuloiksi. He eivät kuulleet yhdenkään lapsen itkua jonka
rauhan ja tasapainon puolesta he olivat taistelemassa, mikään ei muuttunut. Ei kestänyt
kovinkaan kauaa ennen kuin menetin isäni, en ollut ainoa joka menetti isänsä, minua kutsuttiin
orvoksi, mutta en ollut ainoa, oli muitakin lapsia joita kutsuttiin orvoiksi. Mutta me emme olleet
heidän lapsiaan, he käyttivät varansa luksuselämiinsä, miljoonat ihmiset menivät
pyhiinvaellukselle ja arabit tuhlasivat rahojaan luksuselämiinsä. Se ei ollut meidän vikamme, he
muuttivat maamme nimen Ariasta Afganistaniin joka tarkoittaa räjähdysten ja jyskeen maata.