20.10.2015

Tiedote Vapaa liikkuvuus -verkoston kanta Migrin uuteen Irak-linjaan: Ketään ei pidä käännyttää Irakiin, sillä Irak ei ole turvallinen maa

Maahanmuuttovirasto päivitti tiistaina 20.10. Irak-linjauksensa. Suomi on tähän asti myöntänyt kaikille Irakin keskiosista tuleville turvapaikanhakijoille suojelua alueiden turvattoman tilanteen perusteella. Nyt Migri muutti linjaustaan siten, että Bagdadin ja Kirkukin kaupunkien sekä Babylonin läänin turvallisuustilanteen katsotaan parantuneen. Näiltä alueilta tulevien turvapaikanhakijoiden tulee tästä lähin pystyä esittämään todisteita yksilöllisestä vainosta. Kansainvälistä suojelua ei enää saa pelkän yleisen turvallisuustilanteen perusteella.

Vapaa liikkuvuus -verkoston kanta on, ettei Irakiin tulisi käännyttää ketään. Kansainvälisten järjestöjen ja ihmisoikeusjärjestöjen raporttien valossa on selvää, että Irak ei ole turvallinen maa. Turvallisuustilanne etenkin Bagdadissa on heikko ja heikkenee edelleen eikä Irakin hallitus kykene suojelemaan kansalaisiaan. Näin totesi myös ryhmä Helsingissä turvapaikkapäätöstä odottavia irakilaisia turvapaikanhakijoita, jotka pitivät asiasta lehdistötilaisuuden 12.10.
Migrin tänään esittelemä  turvallisuusarvio saatetaan vielä kyseenalaistaa hallinto-oikeudessa. Jos arvio jää voimaan, ratkaistavaksi jää konfliktialueilta tulevien, kielteisen turvapaikkapäätöksen saaneiden ihmisten tilanne. Pakkopalautukset Irakiin eivät yleensä onnistu, kuten Ruotsin esimerkki osoittaa. Turvapaikkakriteerien tiukentaminen irakilaisten, kuten  myös somalialaisten osalta, tarkoittaa käytännössä sitä, että paperittomina elävien ihmisten määrä kasvaa merkittävästi Suomessa.

Vapaa liikkuvuus -verkoston tarkempi kannanotto aiheesta 12.10.2015

Irakilaisten turvapaikanhakijoiden vetoomus Suomen hallitukselle ja kansalaisille 12.10.2015

4 syytä miksei ketään tule käännyttää Irakiin

Lisätietoja

Vapaa liikkuvuus -verkosto
[email protected]

Irakilaisten turvapaikanhakijoiden ryhmä
[email protected].

20.10.2015