23.10.2014

Eduskuntatalolla mielenosoitus siirtolaisten perusoikeuksien heikennyksiä vastaan

Noin sata ihmistä kokoontui aamupäivällä keskiviikkona 22.10. Eduskuntatalolle vastustamaan lakiehdotuksia, jotka lisäisivät siirtolaisten paperittomuutta ja vakiinnuttaisivat lasten säilöönoton. Esitykset heikentäisivät toteutuessaan huomattavasti ulkomaalaisten perusoikeuksia Suomessa.

Demo 22.10.2014 netti

Mielensoituksen aluksi joukko hallituksen ”ministereitä” kävi repimässä oleskelulupia: jos hallituksen esitys toteutuu kielteisen päätöksen saaneilta turvapaikanhakijoilta, joita Suomi ei kykene palauttamaan, viedään mahdollisuus tilapäiseen oleskelulupaan.

Järjestäjien lisäksi paikalla kuultiin kansanedustajien Anna Kontulan (vas.),  Outi Alanko-Kahiluodon (vihr.), Elisabeth Nauclérin (r.) sekä Helsingin kaupunginvaltuutettu Nasima Razmyarin (sd.) ja Irakin naisten yhdistyksen puheenjohtajan Ala Saeeden lakiesityksiä kritisoivat puheenvuorot.

Sekä säilöönottoa että vapaaehtoista paluuta ja tilapäisiä lupia koskevat lait ovat eduskunnan valiokuntien käsittelyssä.

Vapaa liikkuvuus -verkosto toivoo, että kansanedustajat tekevät päätöksensä ajatellen lakiesitysten seurauksia ja siirtolaisten todellisia elämäntilanteita, eivätkä ”vetotekijöiden” ja muiden epämääräisten uhkakuvien perusteella..