28.5.2010

Tiedote: Tukijat ja omaiset eivät hyväksy egyptiläisen ja venäläisen vanhuksen käännyttämistä

28.5.2010

Venäläisen Irina Antonovan ja egyptiläisen Eveline Fadayelin tukijat järjestävät maanantaina 31.5.2010 lehdistötilaisuuden klo 15.00 (Uusi ylioppilastalo, Mannerheimintie 5 A, viides kerros, Mannerheim-sali). Lehdistötilaisuuden jälkeen klo 17.00 järjestetään mielenosoitus, joka kokoontuu Kolmen Sepän aukiolle ja lähtee puheiden jälkeen liikkeelle. Kulkueeseen odotetaan satoja käännytyssuunnitelmista huolestuneita mielenosoittajia.

”Pidämme erinomaisena, että ulkomaalaislakiin suunnitellaan muutoksia, jotka tuovat lainsäädännön lähemmäksi tavallisen ihmisen arkea ja perheiden todellisia tilanteita. Koska lakimuutos tehdään kestämättömiksi havaittujen käytäntöjen takia, asia tulee korjata Antonovan ja Fadayelin kohdalla välittömästi. Heitä ei tule käännyttää maasta”, kommentoi arkkitehti ja diakoni Pär Silén.

Toisin kuin poliitikot ovat väittäneet, jo nykyisen ulkomaalaislain mukaan muille kuin Suomen kansalaisen ydinperheeseen kuuluville on mahdollista myöntää oleskelulupa. Ulkomaalaislain 52 §:n 1 momentin mukaan ”Suomessa olevalle ulkomaalaiselle myönnetään jatkuva oleskelulupa, jos oleskeluluvan epääminen olisi ilmeisen kohtuutonta hänen terveydentilansa, Suomeen syntyneiden siteiden tai muun yksilöllisen inhimillisen syyn vuoksi, kun erityisesti otetaan huomioon olosuhteet, joihin hän joutuisi kotimaassaan, tai hänen haavoittuva asemansa”. Tukijoiden tiedossa on, että kyseisen pykälän perusteella on jo aiemmin myönnetty vastaavassa tilanteessa oleville henkilöille oleskelulupia.

”Johtavat poliitikot, kuten ulkoministeri Alexander Stubb ja pääministeri Matti Vanhanen, ovat antaneet käännytettävien perheiden ymmärtää aiemmin keväällä, että käännytyksiä ei tule tapahtumaan, vaan viranomaiset pyrkivät korjaamaan virheensä. Nyt kuitenkin perheiden kiusaamista jatketaan, mikä tuntuu kohtuuttomalta. Ovatko poliitikot jaelleet turhia lupauksia?”, kommentoi Katja Tuominen Vapaa liikkuvuus -verkostosta.

”Huolenamme on, etteivät mahdolliset lakimuutokset ensi syksynä kykene auttamaan hädänalaisia perheitä nyt. Viranomaisten olisi aika tunnustaa toimintansa virheellisyys ja korjata se. Lakiahan muutetaan, koska nykyinen käytäntö ei vastaa kansalaisten oikeustajua”, Marja-Liisa Laihia kommentoi luterilaisen kirkon kirkkohallituksesta käsin.

Kahden naisen tapausten innoittamana virinnyt kansalaisliike ei aio luovuttaa tilanteessa, vaan vaatii viranomaisia ratkaisemaan asian perheiden eduksi. Kommenttipuheenvuorot lehdistötilaisuudessa pitävät muun muassa Pär Silén (arkkitehti ja diakoni), Marja-Liisa Laihia (luterilaisen kirkon maahanmuuttajatyön sihteeri, kirkkohallitus), Kermen Soitu (Alva ry), Heikki Huttunen (Suomen Ekumeenisen Neuvoston pääsihteeri), Ulf Särs (Emmaus Helsinki) ja Katja Tuominen (Vapaa liikkuvuus -verkosto)..