14.2.2007

Yli seitsemän vuotta Suomessa asunut etiopialaismies käännytettiin

14.2.2007

Maanantaina 14.2. käännytettiin 7,5 vuotta Suomessa turvapaikkaprosessissa ollut etiopialainen mies. Käännytyksen tapahtuessa hänen työlupahakemuksen käsittely oli vielä kesken ja kielteisestä turvapaikkapäätöksestä oli vedottu Euroopan ihmisoikeustuomioistuimeen.

Mies on etniseltä taustaltaan amhara ja ollut Etiopian armeijan palveluksessa teknisellä puolella ennen Suomeen saapumistaan. Hänen riskinsä joutua vankilaan mahdollisen käännytyksen seurauksena on erittäin suuri paitsi etnisen taustan myös hänen armeijataustansa vuoksi. Sekä UNHCR että Amnesty International ovat raportoineet toistuvasti kidutuksista Etiopian vankiloissa.

Miehen turvapaikkaprosessi on pitkittynyt epäinhimilliseksi ja täysin kohtuuttomaksi suomalaisten viranomaiskäytäntöjen vuoksi: häntä koskevia asiakirjoja on muun muassa lähetelty edestakaisin Kuhmon ja Helsingin välillä. Hän on ollut vakituisessa työsuhteessa viimeiset neljä vuotta logistiikka-alan yrityksessä ja on maineeltaan moitteeton. Mies on Suomessa oleskelunsa aikana oppinut hyvin suomen kielen, opiskellut ohjelmointia aikuiskoulutuskeskuksessa kahden vuoden ajan ja ollut nyt saman työnantajan palveluksessa (logistiikka-alan yritys) neljä vuotta. Nyt työnantaja on hakenut hänelle työlupaa ja saanut Tampereen työvoimatoimistolta myönteisen lausunnon. Asia on nyt käsittelyssä Ulkomaalaisvirastossa..